Mediassa on jonkin verran käyty keskustelua suomalaisten kyvyttömyydestä sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa. Tässä ei tarkoiteta sosiaalisen median kautta tapahtuvaa kanssakäymistä, vaan kysymyksessä on kyvyttömyys tervehtimiseen, ystävällisyyteen ja small talk tapaiseen keskusteluun tapaamiemme ihmisten kanssa. Amerikkalaisperhe muutti pois Suomesta eikä aio muistaa maatamme lämmöllä, koska naapureista ei kukaan heitä tervehtinyt. Olen huomannut vähän samaa käyttäytymismallia omissakin naapureissanikin Porissa. Jotkut pyrkivät pitämään katseensa tiukasti eteenpäin suunnattuna, jottei katsekontaktia syntyisi. Voin kyllä sanoa, että tilanne on tämän osalta muuttunut huomattavasti parempaan suuntaan 80-luvun ajoista, mutta silti olisi vielä paljon tekemistä.
Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että olen suuren osan aikuisiästäni saanut elää ja työskennellä ulkomailla. Yli 10v työkokemus Saksassa on kouluttanut minut keskieurooppalaisille tavoille. Samoin yli 2v kokemus erittäin brittiläisestä työkulttuurista Etelä-Afrikassa on vaikuttanut tapoihini ja kanssakäymiseeni eri ihmisten kanssa. Matkustustyöni ansiosta olen saanut tutustua myös monien muiden maiden kulttuureihin ja sosiaalisiin tapoihin. Esimerkiksi vähänkin virallisimmissa tilaisuuksissa kättelen yleensä kaikki henkilöt, mikä tulee suomalaisille joskus yllätyksenä. Vaikeampaa onkin sitten arvioida, missä kulttuureissa voi kätellä ja missä järjestyksessä henkilöt on käteltävä. Mutta tämä onkin jo sitten korkeampaa sosiaalista käyttäytymistiedettä, jonka oppii tavallisesti vain kantapään kautta. On silti hyvä tutustua kohdemaan käyttäytymiskulttuuriin jo etukäteen.
Kun käydään liiketoimintaa kansainvälisellä tasolla, on erityisen tärkeää, että myynti- ja projektinhoitohenkilöt, ja osaltaan myös työtä suorittavat henkilöt, pystyvät kommunikoimaan asiakkaan kanssa ko. tapakulttuurin vaatimalla tavalla. Tähän kuuluvat liikeneuvottelut ja liikeneuvotteluiden ulkopuolella käydyt tapaamiset. Tarkoitus ei silti ole, että samaistuassemme muiden tapoihin, menettäisimme oman identiteettimme suomalaisina. Tärkeintä on, ettemme istu neuvottelu- ja keskustelutilanteissa tuppisuina, vaan pystymme luomaan ilmapiirin, jossa kaikilla on helppo olla. Olen valitettavan usein joutunut istumaan neuvottelupöydissä, joissa näin ei ole ollut. Kiihtynyt väittelykin on monissa kulttuureissa suotavampaa kuin hiljaa oleminen tai pään nyökyttely.
Entä sitten, kun me Suomalaiset tapaamme toisiamme kaduilla, kaupoissa, harrastusten parissa tai muuten vaan. Tässä omat kokemukseni vaihtelevat suuresti. Olen ilahduttavasti saanut kokea muutoksia ihmisten sosiaalisessa käyttäytymisessä sitten omien nuoruusvuosieni. Nykyään on helpompaa ajautua keskusteluun puolituttujenkin kanssa. Itse keskustelen ihmisten kanssa mielelläni mutta kuitenkin mieluiten kasvotusten, se on rehellisempää kuin viestittely sosiaalisen median kautta. Eleet ja ilmeet antavat suoraa palautetta siitä, mitä toinen keskustelukumppani todella ajattelee. Tämä ei ole täysin mahdollista somessa tapahtuvan keskustelun puitteissa, vaikka rivien välistä voi olla aina jotain tulkitsevinaankin. Hymiöt eivät välttämättä kerro koko totuutta.
Ei ole tietenkään kohtuullista odottaa iloista ilmettä, ystävällisyyttä tai keskustelua joka kerta, kun tapaa jonkun tutun jossain. Päivät ovat kaikilla erilaisia ja aina ei vaan hymyilytä eikä tee mieli jutella. Ymmärrän tämän hyvin, sillä kas kummaa, minullakin näitä päiviä on. Sellaisina päivinä jos tapaan tuttuja, yritän olla ystävällinen (jää joskus yritykseksi) mutta kuitenkin pysytellä omassa kuoressani sellaiseen ihan oikeaan suomalaiseen tapaan.
No comments:
Post a Comment